7. joulukuuta 2022
Lasten kanssa tulee vuosien kuluessa eteen monia hankalia kysymyksiä, joiden kohdalla vanhemmat pysähtyvät pähkäilemään, kuinka niistä kuuluisi puhua. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi seksuaalisuus, uskonasiat, kuolema, alkoholi, terrorismi, sodat ja ihmisten pahuus tai vaikka pandemia. Jo etukäteen on hyvä miettiä, kuinka näistä haluaa puhua – myös yhdessä toisen vanhemman tai vaikka ystävän kanssa.
1. Kaikesta saa puhua.
Kaikkia lasten hankalia kysymyksiä koskee pääsääntö, että aikuinen näyttää mallia, kuinka kaikesta uskaltaa puhua. Ei ole olemassa kiellettyjä tai häpeällisiä kysymyksiä. Aikuinen suhtautuu neutraalisti ja kertoo ihmisten ajattelevan näistä asioista eri tavalla – ”minä ajattelen näin”. Lapselle voi hyvin myöntää, että aikuisellakaan ei ole kaikkeen vastauksia. Häntä kiitetään hienoista kysymyksistä, häkeltymättä. Lapselle ehdotetaan, että mietitäänpä yhdessä. ”Tämä onkin aika iso aihe, sopiiko että mietin ajatuksiani hetken, ja jutellaan lisää vaikka huomenna?” Muista siis tärkeänä tavoitteena sellaisen mielikuvan antaminen, että kysymyksen ottaminen esille oli tosi hyvä juttu.
2. Mieti lapsen ikää ja seuraile lapsen reaktioita.
Keskustelut lähtevät tietenkin lapsen ikätason arvioimisesta, eli kuinka laajasti aihetta on hyvä avata. Lapselta kannattaa ensin kysyä, mitä hän jo itse tietää ja mistä on saanut tietojaan. Usein niitä tulee kavereilta, jolloin siitäkin on hyvä puhua, että tiedot voivat osin olla väärinymmärryksiäkin. Juttelussa on turvallista alkuun pysytellä sillä tasolla, minkä lapsi itse tuottaa, eli vastailla vain siihen, mitä lapsi todella on kysynyt. Aikuinen seurailee lapsen ymmärrystä ja tunteita, tunnustellen, kuinka yhdessä voidaan rohkeasti mennä kohti vaikeampaakin. Esimerkiksi leikki-ikäiselle riittää usein vain yksi tai kaksi vastausta, minkä jälkeen ajatukset siirtyvät jo takaisin leikkeihin. Lapselle vastataan rehellisesti, ikään sovittaen, ja mahdollisuuksien mukaan oikeilla termeillä.
3. Ole sinä se rohkeampi. Älä odota lapsen aloitetta, vaan tee niitä itse – ja usein.
Elämässä on paljon pelottavia asioita. Jos ne ovat sinulle vaikeita, ne ovat sitä vielä enemmän lapselle. Hän tarvitsee sinulta mallin rohkeasta esille ottamisesta. Monelle vanhemmalle on jäänyt omasta taaperosta muistikuvia, kuinka tämä tuli hauskan mutkattomasti kysymään aivan kaikenlaista. Tästä on voinut jäädä väärä käsitys, että lapsi jatkossakin toisi keskusteluun kaiken, mikä mietityttää. Näin ei ole. Vaikka taapero toi, vanhempi lapsi ei tuo - ellei sitä ole hänelle aktiivisesti opetettu. Vastaanotollani lukemattomat tavallisten ja turvallisten perheiden lapset ovat harmitelleet, ettei heillä oikeastaan kotona puhuta muuta, kuin niitä näitä päivän tapahtumista. Vaikeista asioista puhuminen ei tapahdu vahingossa ja on täysin vanhemman vastuulla mennä lapsen luo ottamaan ne esille. Eikä kerran, vaan kymmeniä kertoja samasta aiheesta, vuosien kuluessa. Pääsääntö on se, että lapsi on ajatuksineen aina valtavasti edellä siitä, mitä aikuiset kuvittelevat. Lapsen ymmärryksellä muodostetut tiedot ovat kuitenkin aina vajavaisemmat, kuin aikuisen kanssa jutellut.
4. Yhtä keskustelua rakennetaan vuosien ajan. Älä oleta, ettei lapsi vielä tiedä.
Suuria asioita valotetaan lapselle vähitellen. Pidä tavoitteenasi, että ehdit aina ensimmäiseksi, joka aiheesta juttelee! Pidä huolta, että lapsi on kuullut kaikesta sinulta, ennen kuin tietoa – tai väärää tietoa - tulee kavereilta, hän etsii sitä netistä tai keksii itsekseen paljon totuutta hurjempia selityksiä. Taaperosta alkaen neutraali keskustelu etenee vähitellen syventyen. Keskustelun seksuaalisuudesta ei tule ajoittua murrosikään, vaan pienen lapsen elämässä se on mukana myönteisenä puheena lääkärileikeistä, sukuelimistä tai kakasta. Näitä ei kielletä tai kaihdeta. On hyvä myös välttää sellaista hämmentävää ristiriitaa, että ensin vauvan jokaista kakkaa ihastellaan ja suloista kehoa kehutaan, kunnes eräänä päivänä aiheet ovatkin kiellettyjä, sopimattomia tai likaisia.
5. Tavoitteena keskustelukulttuuri, jossa vielä teini-ikäinenkin kääntyy vanhemman puoleen.
Miettiessäsi omaa tapaasi olla vaikeiden asioiden äärellä, sinua voi helpottaa ajatus siitä, että tässä pedataan jo keskusteluympäristöä teini-ikää varten. Nuoruusikäisen elämänmyllerrys on valtavaa, ja juuri tuentarpeen ollessa suurimmillaan, he samalla irrottautuvat vanhemmistaan. Pienemmän lapsen kanssa asetelma on usein niin päin, että lapsi tulee juttelemaan ja vanhempi on saatavilla. Nuoruusikäinen ei ehkä enää tulekaan, jolloin on tärkeää, ettei hän kuitenkaan torjuisi aloitteellista aikuista – ainakaan joka kerta. Pienen lapsen kanssa siis rakennetaan sellaista ”tiimityötä”, joka kestää kriisiytyneempääkin tilannetta; kommunikaatio jatkuu silloinkin. Voidaan olla eri mieltä, mutta huonojakin hetkiä kestetään. Älä suostu tilanteeseen, jossa nuori miettii myllerryksensä aina yksin, sillä hän tarvitsee kehittyvän ajattelunsa tueksi myös aikuista näkökulmaa.
6. Ota lapsen asiat omaan reppuusi. Kerro, että olet aina saatavilla.
Lapselle voi kertoa, että kannamme mietityttäviä asioita tavallaan repussa mukanamme. Joskus lapsen reppu on liian täynnä ja raskas kantaa. Häntä kannustetaan siirtämään asioitaan aikuisen reppuun kannettavaksi, ja kerrotaan jokaisen asian kevenevän jo siitä, että sen sanoo ääneen. Aikuisenkaan ei tarvitse osata tehdä muuta, kuin ottaa vastaan ja kantaa apuna. Lapsen lähipiiri on aina tärkein, ja vieras ammattilainen vasta toissijainen. Huolehdi vain siitä, että lapsi tulisi uudelleenkin luoksesi. Se riittää. Lasta hyödyttää nähdä, kuinka aikuinen myöntää asioiden monimutkaisuuden, mutta silti kestää olla niiden parissa.
7. Ole rehellinen, aito itsesi. Jaa tunne. Älä ole ylireipas tai Teflonia.
Aikuisen ylireippaus voi jättää lapselle kokemuksen, että hän on ainoa, jolle asia on vaikea ja että hänessä on siksi jotain heikkoa. Toisaalta asioiden nopea ohittaminen voi myös pelästyttää, kun lapsi huomaa kysymyksen olleen jopa aikuiselle liian vaikea. Aikuinen saa ja pitääkin myöntää, että nyt puhutaan hankalasta asiasta, jossa on monta näkökulmaa, eikä aikuisetkaan aina tiedä kuinka siitä tulisi ajatella. Tämä aiheen vaikeuden validointi on tärkeä osa lapsen kanssa keskustelua. Aikuinen saa liikuttua, hämmentyä, olla surullinen, ja kokea kaikkia tunteita yhdessä lapsen kanssa. Asia koetaan yhdessä, suru voi olla yhteinen. Tunteen jakaminen auttaa lasta kestämään omaansa paremmin. Tärkeää on kuitenkin, että lapsen mielikuvissa aikuisen kestokyky on aina parempi kuin lapsen. Aikuisen epätoivo, kauhu tai ahdistus ei saa vyöryä lapselle. Lapsen lojaalisuudelle tyypillisesti silloin käy niin, että hän ryhtyy auttamaan vanhempaansa ja unohtaa itsensä. Kun tunnistat omien tunteidesi olevan tuskallisen vaikeita, pyydä itsellesi aikuista keskustelutukea lähipiiristä tai ammattilaiselta. Siten autat lastasikin parhaiten.
8. Tarjoa pohdintaseuraa, älä etsi ratkaisuja. Haasta itseäsi keksimään mahdollisimman paljon kysymyksiä.
Mitä vaikeampi asia, sitä vaikeampi ahdistusta on sietää ja sitä nopeammin tunteesta haluaisi pois. Ihminen lähtee herkästi tarjoilemaan nopeita ratkaisuja vaikeisiin asioihin, jotta tuleen ei tarvitsisi jäädä tuskallisesti makaamaan. Suuria suruja kohdanneet ihmisen ovat kokeneet, että ”kyllä se siitä” -tyyppiset kannustukset jättävät yksin surun kanssa. Ajattelen, ettei kanssaihmisillä silloin puutu ymmärrystä surun suuruudesta, vaan ehkä päinvastoin: he ymmärtävät tilanteen niin katastrofaaliseksi, että eivät edes kestä kuvitella toisen tuskaa. Heillä ei ole keinoja jäädä rinnalle kärsimään. Myös lapsen suurten kysymysten parissa täytyy sietää sitä, ettei vanhempi voi ratkaista niitä. Kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, eikä lasta helpota kannustukset ”älä sellaisia mieti, ei tässä kukaan ole kuolemassa”. Mehän olemme kaikki kuolemassa ja lapsi tietää sen. Hän miettii sitä joka tapauksessa. Kysymys on vain siitä, kenen kanssa haluamme hänen miettivän. Emme ainakaan ypöyksin. Lasta rauhoittaa ja lohduttaa jo aikuisen elämänkokemus. Kun lapsi tulee kysymään, se hetki on kullanarvoinen! Tee kaikkesi, että keskustelu jatkuu: kysy paljon kysymyksiä.
9. Etkö tiedä, kuinka aloittaisit? Aloita sanomalla se. Ja pyydä apua muilta aikuisilta.
Aikuisenkaan ei tarvitse pohtia yksin. Ympärillä on läheisiä, tuttuja, naapureita, päiväkodin ja koulun aikuisia, mielenterveysammattilaisia. Kaikki pohtivat samoja asioita. Yhdessä toisen aikuisen kanssa miettiminen voi auttaa päättämään, kuinka haluaa lapsensa kanssa edetä. Jos aloittaminen tuntuu vaikealta, jo yksi yhteinen psykologikäynti lapsen kanssa usein riittää siihen, että kynnys on ylitetty, ja juttua onnistuu jatkaa kotona. Jos sinulla on mielessä aihe, josta et vielä ole osannut puhua lapsen kanssa, ota tehtäväksesi mennä sitä kohti. Voit hyvin aloittaa sanomalla sen lapsellekin. ”Musta on tärkeää, että me voidaan puhua seksuaalisuudesta…en ihan itsekään osaa aloittaa, mutta alan nyt harjoitella sitä. Minkälaisia kysymyksiä sulla voisi olla?” Unohda suorituspaineet, sillä tärkeintä koko prosessissa on näyttää lapselle, kuinka aikuisenkin ajatukset rakentuvat vasta vähitellen. Jos sanoit mielestäsi jotain huonosti, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut, kun juttua voi jatkaa heti huomenna. Pyri samaan arkisuuteen, kuin jos vastaisit, mitä tänään on ruuaksi. ”Olipa hyvä kysymys, jaa-a, enpä tiedä, mietitäänpäs. Katsotaan mitä pakastimesta löytyy, vai oliko jääkaapissa jotain vanhenemassa. Täytyy vähän pohtia. Mitä itse ajattelet?”
Sara Knuuti
Psykologi
